Esittelyssä

Ärripurrila

Toiminta

Ärripurrila on pieni kotikennel, jossa ilonamme asustelee kolme aikuista koiraa. Kasvatustyöni on pienimuotoista ja pentueita syntyy 1 tai 2 vuodessa, eikä ihan joka vuosi ollenkaan. Sijoituskoirilla ja muilla yhteistyökumppaneilla onkin kasvatustyön jatkuvuuden kannalta tärkeä merkitys, koska en halua koiramäärän kotona kasvavan kovin suureksi.

Kotimme sijaitsee maaseudun rauhassa, jossa koirilla on tilaa olla ja temmeltää. Pihalla koirille on n. 900 m2 aitaus ulkoiluun, jonka lisäksi ne pääsevät päivittäin metsälenkeille vapaana juoksemaan. Metsään pääsee omasta pihasta ja lähin uimapaikkakin on vain muutaman minuutin ajomatkan päässä. Itselleni on tärkeää, että pystyn tarjoamaan koirilleni riittävästi liikuntaa ja lajityypillistä toimintaa. En kilpaile aktiivisesti missään lajissa, mutta haluan käsitellä koiriani yksilöinä ja harrastaa jokaisen kanssa jotakin edes kotitarpeiksi. Koirieni kanssa olen harrastanut tokoa, agilitya, mejää, luolatoimintaa, vesiriistatyötä jne. En toki kaikkien kanssa kaikkea, mutta jokaisen kanssa jotakin. Koirien kanssa puuhastelu ja niiden kouluttaminen onkin koko koiraharrastuksen parasta antia.

On myös tärkeää, että omat koirani on sosiaalisia ja hyväksyvät tarvittaessa laumaan tilapäisasukkeja. Ärripurrilassa touhuaakin usein kasvatteja tai muita vierailijoita laumanvahvistuksena. Parhaimmillaan pihalla on kirmaillut kymmenkunta cairnia sulassa sovussa. Laumamme koko siis vaihtelee ja arvostankin cairnissa suuresti sen sopeutuvaista luonnetta ja kykyä toimia laumassa.

Kasvattaja

Kurkistus menneisyyteen: Miten harrastus vei pikkusormen sijasta koko käden. Ja toisenkin. Ja upotti vielä torson kainaloita myöden suohon.

Ihan tyypillinen koiraharrastaja siis.

Teksti tulossa.

Ärripurrin cairnterrierit